Kaverit eivät koskaan pyydä sinulta ruokaa, mutta tosiystävät ovat syy siihen ettei sinulla ole ruokaa.

Kaverit auttavat sinut ulos vankilasta ja kertovat että se mitä teit oli väärin, mutta tosiystävät istuvat vieressäsi ja sanovat "Perkele.. homma kusi, mut vittu että oli hauskaa!"

Kaverit lainaavat tavaroitasi pariksi päiväksi ja palauttavat ne sitten, mutta tosiystävät pitävät tavaroitasi niin kauan, että unohtavat niiden olevan sinun.

Kaverit tietävät muutamia asioita sinusta, mutta tosiystävät voisivat kirjoittaa vaikka kirjan elämäsi yksityiskohdista.

Kaverit jättävät sinut yksin jos muutkin niin tekevät, mutta tosiystävät haistattavat pitkät muille, eivätkä koskaan jätä sinua.

Kaverit koputtavat oveesi, mutta tosiystävät kävelevät suoraan sisään ja lösähtävät sohvalle.

Kaverit vievät drinkkisi pois kun luulevat sinun juoneen tarpeeksi, mutta tosiystävät katsovat sinun vaappuvan puolelta toiselle ja sanovat "juo loputkin, siitä ei heitetä mitään hukkaan!"

Kaverit puhuvat pahaa ihmisistä, jotka puhuvat pahaa sinusta, mutta tosiystävät laittavat pahanpuhujille jauhot suuhun.

Kaverit kertovat vaatteiden sopivan sinulle, mutta tosiystävät sanovat suoraan jos näytät elefantilta, joka on kääriytynyt makkarankuoreen.

Kaverit ovat hetkellisiä, mutta tosiystävät kulkevat kanssasi läpi elämän!

 

Kaverit, ystävät ja se niiden välinen ero... Kuinka moni ihmisistä joita pidät ystävinäsi, kohtelevat sinua kuin kaveria? Kuinka moni näistä ns. "ystävistäni" on loppujen lopuksi vain kavereita. Moni kaveruussuhde on muuttunut hiljalleen "hyvän päivän tutuksi", kun taas moni ystävyys on muuttunut kaveruudeksi. En halua, että asiat pyörisi aina minun asioiden ja minun kuulumisieni ympärillä, mutta olisi kiva jos edes joskus, joku voisi kysyä mitä minulle kuuluu, ilman että kesken lauseeni keskustelu vaihtuu jo taas kaveriini ja hänen elämäänsä. Tietenkin haluan tietää, mitä kavereilleni kuuluu ja haluan auttaa/tukea tarvittaessa parhaani mukaan, mutta miksi minulta kysytään kuulumisia, jos sitten ei kiinnosta kuunnella loppuun asti edes ensimmäistä lausetta. Kovin usein minulta kysytään kuulumisia, mutta vastaan automaattisesti jo, että "eipä oikein mitään" ja mielessä kuitenkin ajatus siitä, miten kyllä, minullekin kuuluu jotain ja kyllä, minullakin on tunteet ja myös minä haluaisin joskus puhua asioistani jonkun kanssa. Mutta miksi ruveta kertomaan, kun tietää jo valmiiksi ettei asiaani kuunnella loppuun tai jos kuunnellaankin, niin asia vaihtuu heti toisen ihmisen asioihin. Pahoittaa vain enemmän mielensä niin, kuin sillä ettei edes yritä ja tule "torjutuksi". Minulla on 2 ihmistä, joista voin sanoa, että he ovat tosiystäviäni. Puhuvat omista asioistaan paljon, mutta kuuntelevat minua myös yhtä paljon. Kavereita monia, hyvän päivän tuttuja liikaakin... M & T, haluan kiittää siitä, miten olette auttaneet, miten olette kuunnelleet ja tukeneet, seisoneet rinnallani kun muut ovat kääntäneet selkänsä. <3